Suomen metsissä kypsyvät luonnonvaraiset marjat ansaitsevat hyvin kaiken viimeaikaisen huomion luonnollisena superruokanamme. Ne poimitaan edelleen käsin metsistä ja ne ovat myös tärkeä osa Pohjolan ruokakulttuuria. Esimerkiksi puolukka menestyy parhaiten juuri pohjoisen pallonpuoliskon ilmastovyöhykkeillä happamassa maaperässä, jossa on paljon orgaanista ainesta ja korkealle ulottuva pohjavesi. Pohjoisen marjat ovat maukkaita ja ne sisältävät tärkeitä vitamiineja ja ravintoaineita, jotka ovat välttämättömiä terveydellemme. Esimerkiksi luonnonvarainen puolukka sisältää monia vitamiineja ja hivenaineita kuten mangaania, magnesiumia sekä A- ja C-vitamiinia sekä soluille tärkeitä flavonoideja. Se on myös luontainen ja rasvaton E-vitamiinin lähde. (www.arktisetaromit.fi; lisää lähteitä artikkelin lopussa)  

Luonnonvaraisilla marjoillamme on myös tieteellisesti vahvistettuja parantavia vaikutuksia. Useiden tutkimusten mukaan suomalaiset marjat näyttävät mm. parantavan aivojen toimintaa, estävän sydän- ja verisuonisairauksia sekä hillitsevän kehon tulehduksia. Esimerkiksi metsissämme kasvava mustikka ehkäisee soluille haitallisten vapaiden radikaalien toimintaa, kun taas punainen puolukka estää bakteerien kasvua ja toimintaa. Puolukan korkea antioksidanttipitoisuus taas antaa suojaa sydän- ja verisuonisairauksia, lihavuutta ja syöpäsairauksia vastaan. Suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan meidän pitäisikin syödä vähintään yksi desilitra luonnonmukaisia ​​marjojamme joka päivä.

Löydät terveellisiä arktisia marjoja Authentic Finnish -sivustolla esitellyistä innovatiivisista hyvinvointituotteista. Ne on valittu kauppaamme juuri luonnonmukaisuuden ja korkean laadun ansiosta. Marjatuotteidemme valmistuksessa ja säilönnässä käytetään myös luonnonmukaisia menetelmiä, jotka säilyttävät lähes kaikki suomalaisten marjojen arvokkaat hivenaineet ja myös niiden aidon maun. Helposti käytettävät ja säilytettävät marjatuotteet toimivat tärkeiden päivittäisten ravintoaineiden arvokkaina lähteinä. Ne ovat tulosta tuottajiemme vankasta omistautumisesta täysin luonnollisten ja korkealaatuisten suomalaisten hyvinvointituotteiden kehittämiseen ja valmistukseen.

Helppokäyttöiset pakastekuivatut marjat

Suomessa kehitetyn ainutlaatuisen tieteellisen pakastekuivausprosessin ansiosta Authentic Finnish verkkokaupan tarjoamat maukkaat pakastekuivatut marjat sisältävät lähes kaikki tuoreiden luonnonvaraisten marjojen vitamiinit ja ravinteet (97%). Ainutlaatuinen menetelmä säilyttää myös marjojen rakenteen sekä niiden aidon maun. Näiden marjojen ja arvokkaiden vitamiinien säilyttämiseen ei tarvita pakastinta, vaan ne voidaan muiden kuivaelintarvikkeiden tapaan säilyttää huonelämpötilassa, kaapissa suljetussa pussissa. Sieltä ne on helposti käytettävissä antamaan makua leivonnaisiin ja juomiin tai lisättävissä aamiaismysliin. Nesteytyessään nämä pakastekuivatut toimivat ja maistuvat kuten tuoreet marjat. Pienet marjapussit voi myös ottaa helposti mukaan käytettäväksi sellaisenaan terveenä välipalana!

Finberry – Korkealaatuinen mustikkajauhe

Erityisen matalan lämpötilan ja pitkään kehitellyn kuivausprosessin ansiosta nämä marjajauheet sisältävät suurimman osan tuoreiden luonnollisten suomalaisten marjojen sisältämistä tärkeistä ravinteista. Authentic Finnish verkkokaupassamme on tarjolla puhdasta​​ suomalaista mustikkajauhetta (100%), mustikan ja terveellisen suomalaisen mustaherukan sekoitusta (mustikka 50%, mustaherukka 50%) sekä mustikan (34%), karpalon (33%) ja mustaherukan (33%) sekoitusta. Mukana tuotteissamme on myös luonnonmukainen karpalojauhe (100%) sekä uutuutena variksenmarjan, mustaherukan ja marja-aronian sekoitus. Arktisia marjajauheita on erittäin helppo varastoida ja lisätä aamiaismuroihin vaikka joka päivä. 

Valo24h – Pellavansiemen-marja sekoitukset

Nämä hitaasti paahdetut pellavansiemenetuotteet sisältävät korkealaatuisen pellavan lisäksi suomalaisia ​​luonnonvaraisia mustikoita, puolukoita tai tyrnimarjaa. Jo pieni määrä näitä pellavatuotteita ruokavalioon lisättynä kattaa päivittäisen antioksidanttien tarpeemme. Esimerkiksi paahdettu ja rouhittu pellava yhdessä tyrnirouheen kanssa sisältää runsaasti sekä että C- että E-vitamiinia. Yleisesti pellavatuotteet sisältävät runsaasti suolistolle hyvää tekeviä kuituja sekä tärkeitä omega-3 rasvahappoja, jotka yhdessä auttavat suoliston normaalia toimintaa ja samalla tasapainottavat verensokerin nousua. Lisäksi pellavansiementen on havaittu alentavan kolesterolia ja lisäävän rasvan erittymistä. (https://en.wikipedia.org/wiki/Flax) Authentic Finnish verkkokauppa tarjoaa korkealaatuisia Valo24 pellavansiementuotteita, joihin on lisätty arktisia marjoja: mustikoita, puolukkaa ja harvinaista ​​tyrnimarjaa, – kaikki suoraan suomalaisesta puhtaasta luonnosta! Nämä pellavansiemen-marjaseokset tarjoavat helpon ja luonnonmukaisen tavan hankkia välttämättömät päivittäiset ravinteet erittäin helposti.

Lähteitä:  

www.arktisetaromit.fi

www.fineli.fi

https://yle.fi/uutiset/3-9176991

Kontiokari T., Sundqvist K., Nuutinen M., Pokka T., Koskela M. & Uhari M. 2001. Randomised trial of cranberry-lingonberry juice and Lactobacillus GG drink for the prevention of urinary tract infections in women. British Medical Journal 322:1571-1573.

Lehtonen H-M., Lehtinen O., Suomela J-P., Viitanen M. & Kallio H. 2010. Flavonol glycosides of sea buckthorn (Hippophae rhamnoides ssp. sinensis) and lingonberry (Vaccinium vitis-idaea) are bioavailable in humans and monoglucuronidated for excretion. J of Agric Food Chem. Jan 13;58(1):620-7.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *